Vauvan syntymän johdosta veimme tämmöisiä kakkuja lahjaksi.
Ystäväni kaverilta sain näin ihanan kortin, joka meni vauvalle myös. Kuvassa
on myös lakkiaisjuhlien kortteja. Kaksi niistä oli aivan ihastuttavia, toinen oli itse tehty (yo-tyttö)
ja kortissa oli aivan ihana runo, jonka tyttäreni ystävä luki ääneen. Yo-korteista toinen on myös saman
tekijän kuin vaavikortin.
Kortit
Vadelmakakku on ihan perusohjeella tehty:

2 munaa ja 1 dl sokeria vaahdoksi,
lisätään siivilän läpi 1 dl jauhoja ja 1 tl leivinjauhetta.
Levitä 25 cm halkaisijaltaan korppujauhotettuun ja voideltuun vuokaan.
Paista 175 asteessa n. 13-15 min.
Päälle 1 prk valkoista mausterahkaa (limesitruuna), 1 banaani pilkottuna, 2,5 dl kermaa vaahdotettuna ja 1 tl vaniljasokeria. Kostuta kakku 1 dl maitoa, johon lisätty 1 tl sokeria ja vaniljasokeria.
Päälle marjoja ja sulkaata raastettuna.
Jos teet kaksi pohjaa, niin täyte riittää myös kahteen pohjaan ihan hyvin.